Kuten aiemmin mainitsin tänään olen panostanut syömiseen - ja pikkuisen myös herkutteluun. Siirrän punnituksen todennäköisesti tiistaille, koska uskon, että huomenna kropassa näkyy vielä tämän päivän syömismäärä. Karkea arvio on, että mahaan on mennyt n. 1,5kg ruokaa ja useampi litra nestettä.
Aamupalaksi söin "kaalileivän", eli iso kaalinlehti, jolla sipaisu voita ja maksamakkaraa
Lounaaksi 1/2 purkkia tonnikalaa öljyssä, puolikas avokado ja puolikas kurkku (erittäin mielikuvituksetonta työevästä), kaksi palaa 81% tummaa suklaata (á 5g)
Välipalaksi kolme yllämainittua kaalileipää, kolme siivua juustoa, vajaa desilitra suolattuja ja paahdettuja cashew-pähkinöitä
Illalliseksi reilu annos karjalanpaistia ja pussillinen höyrytettyjä nuppuvihanneksia, voissa paistettua kaalia ja herkkusieniä
Iltapalaksi kreikkalaisesta jogurtista, kermasta, pakastemansikoista ja vehnäleseistä tehty smoothie
Melkoinen tankkaus siis, mutta tekee varmasti pelkkää hyvää! Saan aiempaa enemmän energiaa, ruoansulatus ja aineenvaihdunta saavat boostia ja mikä parasta - saan nautiskella ihanista ruoista.
Olen tässä pohtinut, että merkitsisinkö syömisten kohdalle myös ruokailujen kellonajat. Sen avulla näkisi ruokailun rytmittymisen. Toisaalta ruokailurytmini riippuu niin paljon päivän muusta aikataulusta, että en tiedä olisiko siitä hyötyä itselleni - saati sitten teille lukijoille. Ihanteellinen ruokailurytmi minulle olisi klo 10 - 14 - 18 (- ja 20). Syömisajankohtani riippuvat kuitenkin luennoista, työvuorosta, lounastauon ajankohdasta ja yleisesti ottaen siitä milloin ehdin syömään. En siis kovinkaan pitkälle pysty määrittelemään sitä itse. Hihkaiskaa toki, mikäli haluatte muutoksia/lisäyksiä ruokapäiväkirjaani. Vaikka pidänkin sitä pääasiallisesti itseni vuoksi, haluan siitä myös mahdollisimman informatiivisen lukijalle.
Tänään jouduin myös toteamaan, että vatsalaukkuni on matkan varrella pienentynyt. Aiemmin alla näkyvä annos (ja vähän lisääkin) olisi mahtunut mahaani kevyesti. Nyt teki tiukkaa ja pieni osa jäi syömättäkin. Edelleen tuntuu vatsassa, että tuli syötyä hieman liian tuhdisti. Normaalisti annoskokoni ei ihan noin iso siis ole. Kasviksia lautaselle eksyy kyllä huoleton määrä normaalistikin, niistä en nipistä.

![]() |
| Kuva: oma |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti