perjantaina, huhtikuuta 29

110428

Aamupala eilisen tapaan yhden munan munakas, kaksi pekonisiivua, kurkkua ja tomaattia, lisäksi pari desiä sokeritonta mehukeittoa, vajaa desi mansikoita ja pari ruokalusikallista vehnäleseitä

Lounaaksi tein superherkullisen salaatin, johon tuli tammenlehtisalaattia, rucolaa, kurkkua, terttukirsikkatomaatteja, paprikaa, sipulia, puolikas Apetit fetasnack (aurinkokuivattu tomaatti), oliiviöljyä, balsamicoa ja auringonkukansiemeniä

Illalla söin melkein koko pussillisen (300g) napostelporkkanoita


Arvatkaapa kuka kävi leffassa? Leffaeväänään porkkanoita. Levy tummaa suklaata oli jo kulkemassa kassalle kanssani, mutta sitten tajusin, ettei minun edes tee sitä mieli. Olin ostamassa sitä vain koska leffaan nyt vain kuuluu ottaa karkkia. Kirjoitinkin jo aiemmin siitä, että leffassakäynti tulee olemaan todellinen haaste, sillä napostelu jotenkin kuuluu siihen tilanteeseen. Kävin nyt leffassa ensimmäistä kertaa ruokavaliomuutoksen jälkeen ja jännitin sitä jotenkin ihmeellisen paljon. Nyt leffan jälkeen voin sanoa, että se maistuu aivan yhtä hyvältä ilman karkkiakin. Olen ylpeä itsestäni. Ylitin itseni.

weheartit.com

torstaina, huhtikuuta 28

Fetasalaatti

Viikon paras lounas. Yum.



Uusi paino

Nousin aamulla puntarille, poikkeuksellisesti, sillä punnituspäivä oli eilen. Minulle jäi kuitenkin olo, ettei tulos ollut "oikea", sillä olo oli niin pöhöttynyt. Halusin tehdä varmistuspunnituksen ja onneksi teinkin.

Painoni on nyt 51,3 kg
Kokonaispudotus 5,7 kg

Onneksi kuuntelin itseäni.


weheartit.com


keskiviikkona, huhtikuuta 27

110427

Tänään on mennyt jo paremmin, syömisten suhteen siis. Lounas oli tosin jälleen tosi tuhti, koska otaksuin etten illalla ehdi syödä töissä kunnolla. Ehdin kuitenkin pyöräyttämään salaatinomaisen sekoituksen.

Aamupalaksi söin yhden munan munakkaan ja kaksi pekonisiivua, tammenlehtisalaattia, kurkkua ja pari kirsikkatomaattia. Lisäksi kaksi desiä sokeritonta mehukeittoa, desi mansikoita ja reilusti vehnäleseitä.

Lounas koostui lähes samanlaisesti kuin eilen. Pussillinen vihanneksia (tällä kertaa talon kasvikset) ja puolet jauhelihapaketista, kastikkeena pari lusikallista ranskankermaa.

Illalla söin annoksen, jossa oli iso kasa rucolaa, kaksi tomaattia, puoli purkkia raejuustoa, puoli purkkia tonnikalaa öljyssä ja ruokalusikallinen pestoa. Lisäksi join kupilliset teetä ja kahvia täysmaidolla. 


Huomenna on salaattipäivä ja aion keskittyä kasvisten syöntiin.






Kuvat: weheartit.com

Tips

Kevät ja kesä on juhlien aikaa. Omalle kohdalleni osuu tosiaan kolmet isot juhlat viikon sisään, huh. Laihduttajan ja karppaajan painajainen? Ei välttämättä. Itse olen päätynyt makeiden herkkujen suhteen nollatoleranssiin, mutta ruokavaliooni sopivien juttujen sallimiseen. Toki vaihtoehtona olisi myös herkutella täysin rinnoin ja jatkaa seuraavana päivänä entiseen malliin, mutta itseni tuntien on tällainen tiukempi linja parempi. Varsinkin kun juhlia on niin monet. Kolme mässypäivää viikossa olisi yksinkertaisesti, noh, liikaa.

Juhlat ovat kuitenkin myös haasteellisia tilanteita sosiaalisesti. Jokaisen tädin ja sedän kanssa ei jaksaisi käydä läpi omaa ruokavaliotaan ja kuunnella päivittelyä siitä kuinka hoikan ihmisen ei tarvitse laihduttaa ja kuinka kakku on niin ja näin hyvää. Seuraavassa siis ajatuksiani siitä kuinka välttää herkkujen liika hamstraus ja toisaalta sosiaalinen paine.

* Syö kunnolla ennen juhlia
... nälkäisenä juhliin lähteminen on kuin, no, nälkäisenä juhliin lähteminen. Kyllä sen tietää miten siinä käy. Kun on kylläinen, eivät mieliteot herää buffetpöydän tuoksuista ja tulee syötyä vähemmän.

* Keskity oikeisiin asioihin
... syö sellaista mikä on oman ruokavaliosi mukaista ja kohtuudella. Yleensä tarjolla on useampaa lajia, joten poimi itsellesi parhaat päältä. Täytä lautanen salaatilla ja kasviksilla ja jätä mahdolliset raskaammat ruoat vähemmälle. Kaikkea ei tarvitse maistaa, kaikkea ei tarvitse syödä.

* Muista juoda
... juhlien mittaan muista juoda. Vettä, kahvia, teetä. Anna käsille ja suulle muuta tekemistä. Vältä alkoholia, koska se kiihdyttää ruokahalua ja muutaman jälkeen on paljon helpompi lähteä santsikierrokselle buffetiin. 

* Nauti
... syö hitaasti ja nautiskellen. Juhlissa on usein tarjolla oikeasti hyvää ruokaa - nauti siitä!

* Juhli
... keskity ruokatarjoilun sijasta itse juhliin, juhlaohjelmaan ja tunnelmaan. Päivitä kuulumiset tuttavien kanssa ja kuuntele kerrankin ne puheet alusta loppuun. Huomaa, että juhlissa on kyse muustakin kuin syömisestä.

* Hakeudu tuttuun ja turvalliseen seuraan
... perheesi tai ystäväsi ehkä tietävätkin laihdutuksestasi/ruokavaliostasi. Hakeudu heidän seuraansa, niin sinun ei tarvitse selitellä niin paljoa tai saat tukea heiltä kun vieraat utelevat mikset syö kakkua. Toisaalta isoissa juhlissa voi hakeutua syrjään. Kukaan ei ehdi pitää kirjaa toisten syömisistä ja aina voi kehua kakkua vaikkapa morsiamelle vaikka ei olisi sitä maistanutkaan..

* Kerro tilanteestasi
...kerro kysyjille ruokavaliostasi, perustele miksi jätit kakun väliin. Vältä kommentteja kuten "kannattaisi sinunkin varmaan kokeilla". Huom! Toimii vain fiksujen kuulijoiden kohdalla.

* White lie
... viimeinen keino niiden pahimpien kakuntuputtajatätien karkottamiseen. Vatsatauti/allergia/younameit ja loppuu se jankkaaminen. Käytettävä varovasti ja harkiten.

* Asenne ratkaisee
... päätä etukäteen kuinka aiot juhlissa toimia ja myös toimi sen mukaan. Täysi nollatoleranssi tuskin koskaan onnistuu ja miksi asettaa sellainen rima itselleen kun sen yli tuskin pääsee? Miksi aiheuttaa itselleen tietoinen pettymys? Itse päätin pysyä erossa makeista herkuista ja se päätös myös piti ainakin tähän asti juhlittujen juhlien kohdalla. Kolmas koitos on ensi lauantaina.

Jos kuitenkin syöt sen kermaleivoksen tai kaksi, niin nauti niistä. Ja jatka seuraavana päivänä entiseen malliin. 

weheartit.com

Numeroita

Paino junnaa ja se on tylsää. Aamupaino 51,9 kg.  Välillä on hankalaa olla nainen. Olo on turvonnut, kipeä ja pöhö vaikka peilikuva kertookin muuta.


Mitoillakaan ei hurrata.



Rinnanympärys 81cm (+-0)
Vyötärö 59cm (-1)
Navan alta 72cm (+-0)
Lantio 87cm (+-0)
Reisi 52cm (+-0)
Pohje 33 (+-0)
Hauis 26 cm (-0,5cm)


BUU!

tiistaina, huhtikuuta 26

I love

Lempijuomieni top-5

1. Vesi
...kaikissa muodoissaan, tosin kivennäisvesi mieluiten maustamattomana. Tätä menee 1-2,5l päivässä. Mieluiten sellaisena haaleanviileänä, jääkylmästä en tykkää.



2. PepsiMax
...addiktio, josta haluaisin ja toisaalta en halua eroon. Juon päivittäin, vaihtelevasti parista desistä 1,5 litraan. Korvaa makeansyöntiä.



3. Latte
...herkkuni. Opettelin juomaan kahvia vasta tänä keväänä, aiemmin inhosin kahvia. Nopeasti koukuttuvana olen huomannut juovani sitä koko ajan enemmän.. Parasta on kuuma latte täysmaitoon tehtynä, ah! Käy jälkiruoasta, hemmottelusta ja herkkuhetkestä.




4. Tee
...työpäiviin. Töissä litkin teetä 1-5 (isoa) kuppia päivässä. Joskus juon teetä myös aamulla. Kaikenlaiset maut käyvät, suosikkini on mausteinen Chai. Eniten juon sitä, vihreää teetä mintulla maustettuna, perus Liptonin Yellow labelia ja Earl Greyta. Joskus napsautan joukkoon yhden makeutusainenapin tai lorauksen täysmaitoa.



5. Valkoviini
...juhlahetkiin. Kun juon alkoholia, on se pääasiassa viiniä ja mieluiten valkoviiniä. Lemppareitani ovat Torres Viña Esmeralda, J.P. Chenet Colombard-Chardonnay, Santa Helena Varietal Sauvignon Blanc sekä Black Tower Classic Riesling. Pidän myös kuohuviineistä, mutta valkkari on parasta. Mieluiten viilennettynä, joskus kivennäisveden tai SpriteZeron kanssa spritzerinä.

Kaikki kuvat: weheartit.com

110426

Hiilarista tiistaita hei! Tämä päivä on eletty vielä niin ja näin, mutta nyt on jääkaappi täytetty ja paluu normaaliin voi alkaa.

Aamulla söin juustoa n. 60g, desin mansikoita, kaksi desiä sokeritonta mehukeittoa ja vehnäleseitä.

Lounaaksi söin jauheliha-kasvissekoitusta ison annoksen (200g naudan paistijauhelihaa, 300g nuppuvihanneksia, kaksi ruokalusikallista ranskankermaa). Melkoinen satsi, ihan liian isokin, mutta eipähän ole nälkä nyt enää.

Illalla olen syönyt päärynän ja litkinyt kahvia täysmaidolla.

Enää en syö mitään, korkeintaan hörpin kahvia ja teetä töissä.

Arki

Tänään se jatkuu, ihanan aurinkoisissa ja rennoissa merkeissä. Vartalo on vielä puutunut eilisestä ajomatkasta ja kropassa tuntee syöneensä tuhdisti koko viikonlopun. Tuntuu hyvältä olla kotona ja oman keittiön ääressä. Jääkaappi tosin huutaa tyhjyyttään ja aamupalaksi löysin vain surullisia edellisviikon jäänteitä. Edessä on siis kauppareissu pitkän kaavan mukaan. Ajattelin jakaa teille kauppalistani, johon sisältyvät tulevien neljän päivän tarpeet (viikonlopuksi kun lähden taas juhlimaan..).

- tuoreita kasviksia paljon; parsa- tai kukkakaalia, kesäkurpitsaa tai munakoisoa, kurkkua, paprikaa, kevätsipulia, jääsalaattia, rucolaa
- hedelmistä kaksi avokadoa ja sitruuna
- turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
- kalaa jossain muodossa (mieleni tekisi haukea tai graavilohta)
- kananmunia
- sokeritonta mehukeittoa (raparperi-herukka on nam!)
- pestoa
- raejuustoa
- kivennäisvettä ja PepsiMaxia




Pakastimesta löytyy jo kanafileitä ja jauhelihaa, kasviksia ja katkarapuja. Jääkaapissa on puolestaan ranskankermaa, mascarponejuustoa ja juustoa. Ja tietenkin kaikkea säilyketavaraa eli tonnikalaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kookoskermaa ja sen sellaista on hyllyt täynnä. Näillä siis pärjätään paremmin kuin hyvin tämä viikko! Tänään ajattelin tehdä jauhelihawokkia, nams.



Tuleva viikko on aikataulullisesti myös mieluisa. Töitä olisi tehtävä enää kahtena iltana ja päivät on varattu opiskelulle. Hirmuista kiirettä ei ole, eli näillä näkymin ehdin kokkaamaan ja liikkumaan hyvin. Kevät on jo niin pitkällä, että tarkoitus olisi myös viettää kodinhoitoviikkoa ja tehdä oikein kunnon kevätsiivous! Ihanaa päästä eroon talvitakeista ja kengistä ja kaivaa hameet ja ballerinat kunnolla esiin.




Kuvat: weheartit.com

maanantaina, huhtikuuta 25

110425

Phuuh, takana pitkä automatka läpi keväisen, lämpimän Suomen. Nyt edessä hieman työntekoa ja orientoitumista tulevaan viikkoon. Tämän päivän ruokailut jäivät niukanlaisiksi, sillä tien päällä ei juurikaan ole tarjolla mitään järkevää.

Yhdistetty aamupala/lounas sisälsi ison kasan aurinkokasviksia, coleslawta ja hieman poronkäristystä sekä puolukoita, söin myös kaksi cashew-pähkinää

Nyt illalla söin kaupasta nappaamani Thai-keiton ilman siinä olleita nuudelinpaloja (hh 3,8/100g nuudelinpalojen kanssa, eli ilman niitä jonkin verran vähemmän, kcal 39/100g) ja puoli purkkia raejuustoa. Jälkkäriksi juon sokeritonta mehukeittoa joitakin desejä.

Äärimmäisen ei-esimerkillinen syöntipäivä. Ihanaa kuitenkin palata kotiin ja tuttujen ruokien ja rutiinien pariin. Huomisesta alkaen pääse kokkailemaan itse ja päättämään täysin mitä suustansa alas pistää! Innolla odotan myös keskiviikon punnitus/mittauspäivää. Kiloja tuskin on karissut juurikaan, mutta senteistä on varmasti lähtenyt. 

weheartit.com

sunnuntaina, huhtikuuta 24

110424

Juhlat 2/3 takana ja uskaltaisin sanoa, että onnistuneesti. Söin juhlaruokaa, mutta hiilaritietoisesti ja herkkuihin en tosiaan koskenut. Koska tarjolla oli runsas buffet, on vaikea nimetä kaikkea syömääni, mutta yritän parhaani. 
Ylihuomenna jatkuu arki, huominen menee vielä pitkälti normaaleista kuvioista poiketen, sillä edessä on pitkä automatka.

Aamupalaksi en syönyt mitään.
Lounas koostui pienestä palasta broilerfileetä, viidestä parsasta voisulan kanssa, coleslawsta sekä salaatista, jossa oli eri salaattilaatuja, tomaattia, kurkkua, paprikaa, hieman fetaa, yksi aurinkokuivattu tomaatti ja oliiviöljy-balsamico kastiketta sekä ripaus pinjansiemeniä
Iltapäiväkahvilla join latten täysmaidolla sekä söin palan (á 5g) tummaa 86% suklaata
Juhlissa söin buffetista: savulohta, siivun graavilohta, kananmunanpuolikkaan, kalkkuna-, hirvenpaisti-, ja kaksi naudanpaistifileetä (sellaisia pieniä, ohuita siivuja), kaksi minilihapullaa, kaksi palaa karjalanpaistia, palan haukea, vihersalaattia, palan goudaa, kaksi pientä palaa leipäjuustoa, kaksi tl pestoa, tl sinappikastiketta, raastesalaattia, uunikasviksia ja tsatsikia. Jälkiruoaksi join kupin kahvia kermalla.

Ruokamäärä vaikuttaa huikealta, mutta kaikkea oli se 1-3 suupalaa ja yhteensä kaksi vajaata lautasellista niin, että puolet lautasesta koostui salaatista/kasviksista ja puolet oli sitten lihaa/kanaa/kalaa. Söin mahan täyteen, mutta en ähkyyn, enkä missään nimessä ahminut. Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen! (Varsinkin kun ottaa huomioon, että jälkiruokapöydässä oli tarjolla kermakakkuja, marjahyydykekakkua, suklaamoussea, erilaisia keksejä, mämmikakkua, toscakakkua, kinuskikastiketta, omenapiirakkaa ja monia monia muita herkkuja..)

lauantaina, huhtikuuta 23

110423

Aamupalaksi söin keitetyn kananmunan, ison palvikinkkusiivun (34g), kaksi Gouda-siivua, kurkkua, sokeritonta mehukeittoa, vadelmia ja kauraleseitä, sekä join kahvia täysmaidolla

Lounaaksi söin jälleen lohta ja sen kaverina punaista pestoa, salaattia, kurkkua ja tomaattia

Juhlissa join kupillisen kahvia maidolla

Illalla söin broilerifileen (omatekoisessa öljy-yrttimarinadissa) ja coleslawta

Oikein hyvä päivä, olen tyytyväinen. Paino tuntuu jumittavan, mutta ei se mitään. Pääasia on, että olen syönyt hyvin ja terveellisesti! Katsotaan sitä painoasiaa sitten kun palaan normaaliarkeen, nyt on täysi työ siinä, että opettelen syömään oikein ja monipuolisesti täällä äidin herkkupatojen äärellä..

1/3

Minä vs. herkut 1-0. Kupillinen kahvia maidolla oli minun herkkuni; eivät ne pöydässä notkuneet kakut (juustokakku!), leivokset, keksit ja karkit. Ei tehnyt edes mieli, koska olin asennoitunut niin, etten herkkuihin koske.

Huomenna edessä toinen erä.

110422

Eiliset ruokailut menivät näin..

Aamiaisbrunssilla söin turkkilaista jogurttia, sokeritonta mansikkamehukeittoa, vadelmia ja kauraleseitä (kuvassa alla), siivun hunajamelonia ja kaksi siivua Serranon-kinkkua, kananmunan ja porkkanan sekä join latten täysmaidolla.

Lounaaksi söin uunilohta, uunikasviksia ja fetasalaattia (kuvassa alla). Jälkiruoaksi latte täysmaidolla ja pala tummaa (86%) suklaata, á 5g.

Illalla söin Serranonkinkku-meloni -salaatin (kolmea eri salaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, hunajamelonia, Serranonkinkkua, fetaa, oliiviöljyä, pinjansiemeniä), ison viipaleen palvikinkkua (34g), kaksi siivua Gouda-juustoa, kananmunan, kourallisen pähkinöitä ja porkkanan.

Äkkiseltään tämä vaikuttaa paljolta, mutta verrattuna siihen mitä meno kotona normaalisti olen olen äärimmäisen tyytyväinen. Söin terveellisesti ja monipuolisesti. Kaloritkin jäivät alle 1500. Onnistuminen!

--

Tänään on edessä juhlat 1/3, syntymäpäivät. Syön kunnon aterian ennen niitä, jotta ainakaan nälän vuoksi en herkkuihin koske. Kirjoitan sitten jälkeenpäin, että kuinka selvitä sosiaalisesta painostuksesta. Tiedättehän te ne tädit ja sedät, jotka kiikuttavat kakkupalan käteesi vaikka olet kieltäytynyt jo kolmesti?

perjantaina, huhtikuuta 22

Pääsiäinen

Pääsiäinen perheen parissa on haaste. Kotona hengailuun on yleensä liittynyt vahvasti ruoka. Kokataan, grillataan ja leivotaan yhdessä. Herkutellaan ja nautitaan elämästä ruoan avulla. Siksi tämä kotona olo onkin haaste itselleni. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Olemme syöneet hyvää ja terveellistä ruokaa ja tavanomainen mussuttaminen on jäänyt välistä. Mutta arvatkaapa mikä tulee olemaan todellinen testi? Minulla on edessäni kolmet juhlat seuraavan viikon sisään. Kyllä, se tarkoittaa kermakakkuja, keksejä, kahvittelua ja konvehteja. Mutta arvatkaapa mitä muuta? Minä olen päättänyt onnistua. Yksikään leivos tai suklaamuna ei ole minua vahvempi.

Tällaisia herkkuja olen nautiskellut tänään. Ruokapäiväkirjan pariin palaan myöhemmin illalla.

Aamupalajogurtti
Uunilohta ja kasviksia

torstaina, huhtikuuta 21

110421

Aikataulullisesti ja muutenkin haastava päivä takana. Huomenna lisää juttua!

Aamupalan kuittasin parilla siivulla juustoa
Lounaaksi söin broilerfileen, pannulla paistettua kesäkurpitsaa ja paprikaa sekä puolikkaan avokadon
Päivällä söin n. 100g pähkinäsekoitusta ja 0,5l ananas light -limpparia
Illalla söin uunilohta, uunikasviksia (parsakaali, kukkakaali, sipuli, porkkana, paprika) sekä fetasalaattia, muutaman pähkinän, muutaman vadelman ja kaksi viipaletta Goudaa

Onnea on...

...mahtua 26 tuuman farkkuihin, joihin ei ole mahtunut yli puoleen vuoteen.
...kun ne 26 tuuman farkut ovat liian löysät.
...aloittaa aamu rauhassa kupillisella chai-teetä.
...viettää tulevat viikonloput perheen, läheisten ja ystävien kanssa.
...juhlia kolmet juhlat viikon sisällä.
...katsoa peiliin ja hymyillä itselleen.
...olla koukussa hoikentumiseen mässäilyn sijaan.
...tietää, minulla on mahdollisuus saavuttaa haluamani vartalo.
...löytää omasta vaatekaapistaan vaatteita, jotka ennen istuivat huonosti ja jäivät siksi käyttämättä ja huomata, että nyt ne istuvat täydellisesti
...avokadot.
...päästä tänään saunaan.
...koko ajan vähenevä selluliitti.
...kummilapsen nauru.
...lämmin kevätaamu ja tunne siitä että kaikki on mahdollista.
...olla rakastettu.
...rakastaa itseään.


keskiviikkona, huhtikuuta 20

110420

Tällaista tänään.

Aamupalaksi kaksi keitettyä kananmunaa, kaksi kaalinlehteä maksamakkaralla, puolikas avokado, kreikkalaista jogurttia, mansikoita ja vehnäleseitä
Päivällä latte täysmaidolla
Illalla broilerin rintafilee, rypsiöljyssä paistettua kesäkurpitsaa ja paprikaa, sekä avokadosta ja ranskankermasta tehtyä "kastiketta"

Aamupala oli niin tuhti, että pärjäsin sillä pitkälle iltaan ja olo oli energinen koko päivän. Tuo illalla tekemäni avokadokastike oli muuten todella hyvää ja teen sitä varmasti uudestaan pian. 

Soosiin tarvitset 
puolikkaan, erittäin kypsän avokadon
kaksi ruokalusikallista ranskankermaa
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
tuoretta basilikaa

Hienoa sipulisilppuakin voisi lisätä, mutta en halunnut liian guacamolemaista makua, joten jätin sipulin pois. Nnam.

Mittauksia

Suluissa on tämän viikon pudotus.

Rinnanympärys 81cm (+-0)
Vyötärö 60cm (+-0)
Navan alta 72cm (-3cm)

Lantio 87cm (-2cm)
Reisi 52cm (-1,5cm)
Pohje 33 (+-0)
Hauis 26,5 cm (-0,5cm)


Kadonneita senttejä 7! Lisämainintana että polven ympäriltä on kadonnut alkumitoista kolme senttiä, jes. Puntarillakin kävin, mutta joudun käymään viikolla vielä uudelleen. Lisääntyneen liikunnan aiheuttama turvotus ja viikonlopun tuhdimpi syöminen vaikuttavat kropassa vielä. Aamupaino oli 52,5 kg, mutta tulee kyllä alas kunhan kroppa normalisoituu.

Minua vähän harmittaa, etten mitannut noita mittoja ennen koko ruokavaliomuutoksen aloittamista. Ekalla viikolla kun tunnetusti lähtee pahin turvotus ja pöhötys. Aloitusmittani on otettu viikko startin jälkeen ja voisinkin tehdä tähän yhteenvedon kadotetuista senteistä. Kyseessä siis kokonaispudotukset:

Rinnanympärys -1cm
Vyötärö -6cm
Navan alta -9cm
Lantio -5,5cm
Reisi -3cm
Pohje -1cm
Hauis -1cm
Polvenympärys -3cm


Tuosta on siis helppo hahmottaa mistä olen kaventunut. Vyötäröstä ja mahasta ei tottapuhuen enää kamalasti ole mistä lähteä, eli toivottavasti seuraavana kutistuu lisää sekä peppu, reidet, että kädet.

tiistaina, huhtikuuta 19

110419

Meni sitten hieman överiksi tämä päivä.

Lounaaksi pari desiä savulohikeittoa (jossa savulohta, sipulia, kermaa ja ranskankermaa, tilliä, vettä ja mausteita) ja keitetty kananmuna
Välipalaksi latte täysmaidolla

Siinä kaikki (paitsi nesteet).
Jos sitä huomenna söisi?

Paita

Pari kuukautta sitten sovitin Berliinin Zarassa paitaa, johon ihastuin täysillä. Kiikutin sen onnessani sovituskoppiin, mutta petyin pahemman kerran kun M-kokoinen paita näytti päälläni vähintäänkin typerältä. Hihoista kiristi, ja paita laskeutui huonosti eikä malli muutenkaan päässyt oikeuksiinsa. Olin liian iso

Paita on pyörinyt mielessäni siitä asti ja tänään kotiutin sen. 
S-koossa.
Ja se näytti hemmetin hyvältä ylläni.


I win!

Pekonibroiler

Viikonloppuna nautiskelin puolison valmistamaa pekoniin käärittyä broilerinfileetä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Pekoni tuo makua ja suolaa ja mehevöittää itse fileetä. Seuraavaksi pitää kokeilla ilmakuivattuun kinkkuun käärimistä. Ruokana tämä on sen verran tuhti, että minulle ainakin riitti puolikas.

Sunnuntain "aamiainen"

maanantaina, huhtikuuta 18

110418

Paluu normaaliin ja hiukan tiukemmalla linjalla tänään. Nesteitä olen myös juonut normaalia enemmän. Kivennäisvettä ja vettä on mennyt yli 2 litraa, teetä ja PepsiMaxia yhteensä varmaan litra.

Aamupalaksi söin kaksi kaalinlehteä juustolla ja maksamakkaralla sekä keitetyn kananmunan
Lounaaksi oli kermassa haudutettua uunilohta, raejuustoa, kukkakaalia, jääsalaattia ja kurkkua
Iltapalaksi syön (kunhan pääsen kotiin) keitetyn kananmunan, kreikkalaista jogurttia, mansikoita ja vehnäleseitä


Ostin tänään pari purkkia mascarpone-juustoa, joka on taivaallisen hyvää ihan sellaisenaankin. Pitää keksiä jotain kivaa mitä siitä kokkaisi tai leipoisi!

Kuva: weheartit.com

Broilerwok

Maailman parasta broileriwokkia syntyy seuraavilla aineksilla

Maustamatonta broilerin rintafileetä
Parsakaalia
Valkokaalia
Porkkanaa
Punaista, vihreää ja keltaista paprikaa
Sipulia
Vesikastanjoita
Bambunversoja
Sokeriherneitä

Öljyä paistamiseen
Soijakastiketta
Valkosipulia
Currya
Inkivääriä (tuoretta!)
Chiliä
Limemehua
Mustapippuria

Kaikki paloiksi ja kypsymisjärjestyksessä paistellaan reilussa öljyssä. Jos on aikaa ja haluaa nähdä vaivaa niin broilerinpalat voi laittaa maustumaan jo aiemmin soija-mausteseokseen.  Jos taas ei ole aikaa niin valmiit wovihannekset kehiin.  Oma suosikkini on Finduksen Classic.

Lisukkeeksi laitan fetajuustoa öljyssä ja auringonkukansiemeniä. Vaihtoehtoisesti wokin joukkoon voi lorauttaa kookoskermapurkin jos haluaa kastikkeellisen version.




110417 - ja kuinkas sitten kävikään..

Eilinen ruokapäiväkirja kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Aamupalaksi söin puolikkaan pekoniin käärityn broilerfileen, tomaattia, kurkkua, basilikaa, oliiviöljyä sekä viipaleen mozzarellaa sekä ilmakuivattua kinkkua

Iltapäivällä söin puolikkaan korvapuustin!

Päivälliseksi söin lohta, raejuustoa, kaalia, tomaattia ja kurkkua

Iltapalaksi söin tutuksi tulleen puolikkaan broilerinfileen kukkakaalin kanssa sekä 200 grammaa irtokarkkia. Kyllä luit oikein.


Eilen irrottauduin siis täysin normaalista ruokavaliostani. En oikein tiedä miksi. Ei minun edes tehnyt mieli hiilareita, olisin pärjännyt hienosti ilmankin. Kevätauringossa meren rannassa elämä maistui paremmalta pullanpuolikkaan kanssa ja karkit nautiskelin illalla rakkaani kanssa. Irtoaminen ruokavaliosta oli tietoista, tunnuin tarvitsevani sitä. Nyt sain muistutuksen sokerin inhottavuudesta ja on ihana palata tuttuun ruokavalioon. Minulla ei ole morkkista, enkä tunne mitään syyllisyyttä noista herkutteluista. Eilen huomasin tosin kyseenalaistavani herkutteluni koko ajan, alitajunnan ääni totesi vähän väliä että et sinä oikeasti noita halua syödä, et sinä tarvitse niitä. Olen toki herkutellut, paljonkin, ennen tätä, mutta aina vähähiilarisesti. Koska ongelmani on nimenomaan ollut hiilarikoukku ja liiallinen sokerinsyönti, ei liene ihmekään että takaraivossa jyskytti pelko entisenlaiseen syömiseen palaamisesta.

Nyt on koko tämän elämäntapamuutokseni vaikein testi edessä. Miten tästä eteenpäin? Olen vahva vasta kun pystyn jatkamaan kuten ennenkin. En halua, enkä aio palata entiseen, eilinen oli muistutus siitä. Kiinnostavaa myös nähdä, miten paino kehittyy tällaisen poikkeavan viikonlopun jälkeen. Punnituspäivä on keskiviikko, eli kaksi päivää aikaa tankata nesteitä ja palata normaaliin arkeen. Taidan aloittaa sen munakkaalla.

sunnuntaina, huhtikuuta 17

110417 - nautiskelua

Takana on aivan ihana ilta. Mahtavaa ruokaa, hyvää seuraa, rakkautta ja naurua. Kotona minua odotti puolisoni valmistamat herkut ja hieman kuplivaa. Ilta on siis mennyt elämästä nauttien.

Aamulla söin kreikkalaista jogurttia, mansikoita ja vehnäleseitä sekä kaalinlehden juustolla ja maksamakkaralla
Lounaaksi söin kermassa paistettua uunilohta sekä höyrytettyä kukkakaalia ison kasan
Illalla nautiskeltiin rakkaan valmistamia herkkuja. Söin puolikkaan pekoniin käärityn broilerinfileen, cantaloupemelonia, ilmakuivattua kinkkua, tomaattia, buffalomozzarellaa, oliiviöljyä&balsamicoa&basilikaa.


Join myös kaksi lasillista kuohuviiniä ja yhden Amaretto&PepsiMax -drinkin. 

Elämä on ihanaa!



lauantaina, huhtikuuta 16

Uusi aamu

Minä voitin sen, syömishimon nimittäin. Söin tosin illalla vielä haarukallisen kalaa, tyynnyttääkseni pahimman olotilan. (Rasva auttaa oikeasti!). Tämä oli erinomainen muistutus minulle siitä, että joka päivä on syötävä hyvin. Syömättömyys kostautuu heti. Vaikka eilen söin ehkä tarpeettoman tuhdistikin, niin edellisen päivän kalorivaje aiheutti melkoisia mielitekoja. Joka sinänsä on tosi hölmöä, kun on jo ihan täysi ja kylläinen, mutta kun tekee mieli. Mutta minä voitin tämän taistelun ja jatkan eteenpäin. Jokaisen mielitekoajatuksen kukistin kysymällä itseltäni: haluatko sitä oikeasti? etkö ymmärrä että sen jälkeen olisi vain huonompi olo? miksi haluat  aiheuttaa itsellesi hiilarihumalan ja hiilarikrapulan? Kuvittelin mielessäni miltä se suklaa tai jäätelö maistuisi ja tajusin, että ei se niin hyvää ole. Eikä varsinkaan se olotila sen jälkeen. Ei suklaakakku tai Geishapatukka sitä huonoa oloa olisi korjannut, päinvastoin.

Toisaalta, ehkä oli ihan hyväksin muistuttaa itselleen, että millaiseen kierteeseen en halua takaisin. Kiitutan päivän, ahmin seuraavan, huono olo seuraa huonoa oloa ja huonoa oloa ruokitaan syömisellä, josta tulee vielä huonompi olo. Minä olen katkaissut sen oravanpyörän ja aion pysyä siitä poissa.



perjantaina, huhtikuuta 15

110415

Eilisestä ruokasuunnitelmasta oli apua. Söin kolme kertaa ja kunnon annokset. Eilinen niukka syöminen vaan kostautui siinä, että tänään on ollut havaittavissa makeanhimoa ja kylläisyydestä huolimatta mieliteot ovat kiusanneet. Ärsyttävää. Mutta ne ovat ohimeneviä, eikä niihin tarvitse tarttua. Inhoan vain sitä oloa kun mikään ei riitä, en halua kärsiä siitä. No, päivän syömiset on nyt syöty ja huomenna on toivottavasti helpompi päivä.

Aamupalaksi söin suunnitellusti yhden munan munakkaan, coleslawta ja tomaatti-mozzarella -salaattia oliiviöljyllä

Päivällä söin kuvissa näkyvän lohi-kasvisannoksen. Ranskankermakastike jäi pois, sillä coleslawssa oli majoneesia tuomassa rasvaa. Lisänä napsin pari cashewta ja kukkakaalia.

Iltapalaksi mussutin äsken siivun juustoa, kreikkalaista jogurttia kermalorauksella, mansikoita ja vehnäleseitä.


Herkuttelua

Aivan uskomattoman hyvää oli tämä.



Sisältää

lohta
pestoa
auringonkukansiemeniä
salaattia
paprikaa
avokadoa
tomaattia
mozzarellaa
coleslawta

Loppulohi on uunissa muhimassa kerman ja mausteiden kanssa.

Coleslaw

Tein aamulla aivan superhyvää coleslawta seuraavalla reseptillä:

valkokaalia
sipulia
majoneesia
sitruunamehua
viinietikkaa
Dijon-sinappia
mustapippuria
suolaa

Mittasuhteet oman maun mukaan. Joukkoon voisi lisätä porkkanaa ja valkosipulia, mutta ne jäivät minun annoksestani pois. Erinomainen lisäke monelle ruoalle, varsinkin erilaisille pihveille tai fileille. Coleslaw on herkullista myös ihan sellaisenaan.

Välipunnitus

Halusin varmistaa, että olen oikeassa niiden 300g suhteen, jotka edellisessä punnituksessa erottivat minut viiden kilon kokonaispudotuksesta. Now it is official - olen pudottanut 4,5 viikon aikana 5,1 kiloa ja uusi paino on 51,9 kg

Hyvä aamu. Hyvä minä.






Kuvat: weheartit.com

torstaina, huhtikuuta 14

110414

Aamupalaksi nappasin jääkaapista siivun juustoa ja sipaisin päälle maksamakkaraa
Lounaaksi söin alla kuvissa näkyvän tonnikalasalaatin ja 40g patukan 81% suklaata


Siihen se jäikin. Söin ihan liian vähän. Ja tein sen ihan tietoisesti. Huoh. 
Huomaan siirtäväni ja siirtäväni syömistä ja saan itseni kiinni sellaisista ajatuksista kuin 
no, huomenna sitten syön kunnolla
eihän minulla ei edes ole nälkä, miksi minä söisin? ja 
jos jätän nyt syömättä niin voisin laihtua hieman nopeammin


Huomaan testaavani itsekuriani ja oloani. Aivan turhaa ja todella typerää. Olen muuttamassa elämäntapojani pysyvästi, en kituuttamassa. Ja kun tiedän, että hyvin syömälläkin laihdun n. kilon viikossa, niin miksi ihmeessä minun pitäisi kituuttaa? Vähähiilarisessa dieetissä on vain se "ongelma" että on lähes koko ajan kylläinen olo. Ei minulla ole tänään ollut nälkä, ollenkaan. Ja kun ei ole nälkä, niin on helppo jättää se syöminen väliin. Minun on tsempattava ja syötävä enemmän, jotta tämä hoikentuminen onnistuu. Olen tehnyt sen ennenkin, kituuttanut, syönyt liian vähän ja siihen se homma on sitten lässähtänytkin - homma alkaa maistua puulta, nälkä kasvaa liian suureksi ja se on menoa. Minun on syötävä, jotta laihdun ja säilytän motivaationi.


Kokeilen nyt tehdä ruokasuunnitelman huomiselle ja noudattaa sitä, jos se auttaisi minua syömään säännöllisesti ja riittävästi.


Aamupalaksi yhden munan munakas, coleslaw, tomaatti-mozzarella -salaattia oliiviöljyllä
Lounaaksi lohta, ranskankermakastiketta, iso kasa kasviksia, pari cashew pähkinää
Illalla kreikkalaista jogurttia, mansikoita, vehnäleseitä, kukkakaalia


..


Aamupäivä näyttöpäätteen ääressä ja päivä tenttikirjojen parissa meni supernopeasti. Teetä ja PepsiMaxia kului enemmän kuin laki sallii, mutta sain paljon aikaiseksi. Ilta menikin sitten energiaa purkaessa - siivotessa ja jumpatessa. Nyt on ihanan raukea olo. Huomenna on edessä pelkkää opiskelua, odotan jo että pääsen taas kirjojen pariin. Rakastan opiskelua ja sitä flowta johon uusia asioita oppiessa pääsee.


kuva: weheartit.com


Lounas

Minun olikin jo ikävä salaattia. Jotain tuoretta




Jääsalaattia - tonnikalaa - mozzarellaa - avokadoa - kurkkua - paprikaa - tomaattia - auringonkukansiemeniä - oliiviöljyä - balsamicoa - sitruunapippuria.


Ja tummaa suklaata.

Ihana päivä

Tänään on jo paljon parempi fiilis! Olen ylpeä siitä, etten lohduttanut itseäni ruoalla eilen. Olen ylpeä itsestäni, että olen oppinut pitämään tunnetilan ja syömisen erillään toisistaan. Olen ylpeä siitä, että kohtelen itseäni paremmin kuin ennen.

Aamu oli kiireinen, niinkuin ennustinkin. Vielä hetken vietän työntouhussa, mutta iltapäivällä vaihdan opiskeluvaihteen päälle. Odotan jo innolla, että pääsen kirjojen ja PepsiMaxin ääreen!


keskiviikkona, huhtikuuta 13

110413

Vihdoin se on loppu. Karjalanpaisti nimittäin. Alkoi jo tulla korvistakin ulos ja melko raskasta ruokaahan se on (mutta hyvää). Nyt tilalle kalaa ja ehkäpä kalkkunaa, punaisen lihan kiintiö on kyllä täytetty pariksi viikoksi. Tänään alkoi myös hieman ärsyttää viimeaikojen ruokailun yksipuolisuus. Pitkät päivät yliopistolla ja töissä tarkoittavat sitä, että ruoan suhteen ei ole ehtinyt inspiroitumaan. Tänään sain sentään nauttia aamuhetkeni rauhassa. Huomenna jää sekin ilo väliin, sillä työt alkavat niin aikaisin. Mutta viikonloppuna aion panostaa! Silloin olisi tarkoitus myös tehdä jotain vähähiilihydraattista herkkuakin. 

Tällaista tänään, nälkä on, mutta en jaksa laittaa enää mitään syötävää, enkä halua syödä näin myöhään.

Aamupalaksi kreikkalaista jogurttia, mansikoita ja vehnäleseitä, kaksi kaalinlehteä juustolla ja maksamakkaralla
Päivällä "lihakeitto" eli keittojuureksia ja karjalanpaistia kasvisliemessä, muutama cashew-pähkinä
Iltapalaksi pari siivua juustoa

Lisäksi melkoinen annos nesteiden sekakäyttöä; vettä, kivennäisvettä, PepsiMaxia, vihreää teetä, mustaa teetä.. Litrakaupalla.

...

Tiedättekö niitä päiviä, kun mikään ei ole huonosti, mutta kaikki on silti vähän, noh, jotenkin vähän blaah? Tänään oli juuri sellainen päivä. Kaikki ainekset hyvään päivään oli olemassa - keväinen ilma, rauhallinen aamu, mukavat työtehtävät, sain hyviä uutisia maanantain tentistä, hoidin paljon roikkuneita asioita, eikä yleisesti ottaen mikään ollut varsinaisesti huonosti. Silti koko päivä meni kuin unessa; väsyneenä ja äärimmäisen epäinspiroituneena. Laihdutuskin tuntui jotenkin turhalta ja väsyttävältä (älkää huoliko, tunne on vain ohimenevä!). Kai tällaisia päiviä vaan joskus tulee, mutta olisi kiva kun olisi joku ase taistella niitä vastaan. Aiemminhan tällaiset päivät kuluivat lohturuoan merkeissä. Ruoka piristi ja antoi mielihyvää. Mutta lohtusyömisen aika on ohi, nyt pitäisi keksiä jotain muuta. Onneksi aina on huominen ja kokemukseni mukaan huonoa päivää seuraa usein hyvä päivä!
Millä te piristätte itseänne mälsäpäivinä?